Aloitetaan niistä mukaviimista jutuista. Eli oltiin muutama viikko sitten sorsastamassa Murun kanssa. Saatiin viisi heinäsorsaa ja Muru teki hyvää työtä, markkerasi veteen pudonneet linnut hienosti ja teki hyvän "haun", kun yksi haavakko sukelsi karkuun Murun nenän edestä, löysi sen kuitenkin läheisen saaren rannasta. Malttia pitää kuitenkin treenata, sen verran hankalaa passissa olo oli Murulle...

Amyn kanssa on ollut terveysongelmia, ensin pitkä ripuli, sitten se alkoi ontua vasenta etujalkaansa... Röntgenkuvissa ei löytynyt selitystä, nyt ollaan viikon Metacam-kuurilla ja toivotaan, että tepsii. SNJ:n näyttely jää nyt väliin meiltä varoajan takia, mutta Runo ja Alma ovat tulossa sinne, eli menen niitä esittämään sinne. Hieman harmittaa etten ilmoittanut Murua sinne, se on niin hienossa turkissa nyt, mutta ei voi mitään.

Viime viikonlopun olin reissussa  Murun ja Amyn kanssa, Fanni oli äitillä hoidossa. Oltiin lauantaina Liedossa Sipilöillä, jossa myös yövyin ja illalla Paimiossa Annikan ja Markon luona iltaa istumassa. Sunnuntaiaamuna suuntasin Kemiöön, Mjösundiin starttaamaan Murun kanssa nomekokeeseen. Me oltiin vasta iltapäivä ryhmän toiseksi viimeisiä, joten kerkesin seurata muiden suorituksia ja jännittää kovasti. Vihdoin pääsimme starttiin... Koe alkoi ykkösmarkkeerauksella maalle. Muru malttoi hienosti ja näki hyvin mihin varis tippui. Lähetin sen noutoon, mutta jostain syystä n. puoli metriä ennen se kääntyi takaisin päin. Lähetin sen uudelleen ja nyt saatiin varis ylös. Seuraavaksi siirryttiin rantaan vesimarkkeerauksiin, seuraaminen olisi muuten sujunut, mutta kompuroin siinä rinteessä, jolloin Muru eteni rantaan odottamaan ilman mua. Odotettiin pudotuksia, Muru malttoi hyvin aina siihen asti kun toinen lokki oli tippunut, jolloin se yritti karata. Sain sen pysähtymään heti karjaisemalla EI, ja otin sen uudestaan viereeni. Ekan lokin se nouti suoraviivaisesti, toiseen jouduin lähettämään uudestaan. Tämän jälkeen siirryimme ohjaukseen, joka oli tyypilliseen tapaansa 90 asteen kulmassa hakuruutuun nähden. Arvasin jo ennen kuin lähetin sitä eteen että se ei tule onnistumaan, sillä koiran mielenkiinto oli jo hakuruudussa ja sieltä tulevissa hajuissa. Lähetin kolme kertaa, joka kerta kääntyi suoraan hakuruutuun. Tuomari pyysi nyt kytkemään koiran... Jos markkeeraukset olisi menneet hyvin, olisimme varmaan päässeet hakuun vaikka ohjaus menikin mönkään... Harmitti tietysti, mutta ensi kesänä sitten, ja paremmalla treenillä!!!