Me sitten startattiin Murun kanssa sunnuntaina Rengossa ekaa kertaa nomekokeessa, tuomarina toimi Antti Nurmi. Ja jännityksestä huolimatta meni ihan kivasti, saatiin tulos: ALO 3!
Koe alkoi helpolla ykkösmarkkeerauksella metsään, jonka Muru suoritti hienosti. Sitten siirryttiin seurauttamalla koiraa ohjaukseen. Murun seuraaminen ei ollut mitään hääviä, mutta se pysyi kumminkin suht hyvin lähellä. Ohjausmatka oli vain 30 m eli ihan suoritettavissa, mutta en saanut Murua heti ekalla kertaa pysähtymään ajoissa, vaan se meni ohi eikä uusilla yrityksillä sitten edennyt enää niin pitkälle. Eli ohjaus epäonnistui. Tämän jälkeen siirryttiin vesimarkkeerauksiin: veneestä heitettiin kakkonen, toinen avoveteen ja toinen kaislikkoon. Avovedestä Muru sai noudettua heti ekalla kerralla, mutta kaislikkoon jouduin lähettämään sen uudestaan. Kun toinenkin lokki oli tuotu mulle siirryttiin hakuun. Tuomari kertoi, että alueella on kaksi varista, kaksi lokkia ja kani. Muru lähti reippaasti hakuun ja toi ekan lokin. Sitten menikin hetki ennenkuin likka löysi lisää, se seikkaili rannassa ja muutenkin väärällä alueella, mutta sitten se meni uimaan ja ui määrätietoisesti kauimmalle lokille, joka oli ihan rannassa kaislikossa. Vielä pari lähetystä ja viimein löytyi kani. Eli 3/5 löytyi riistoista, pakko olla tyytyväinen. Koe olisi voinut sujua paremmin, mutta olin niin jännittynyt, etää käyttäydyin varmasti erikoisesti ja käytin ääntäni ihan turhaan, koska tuomarikin sanoi, että koiraa ei pahemmin mun huudot kiinnostaneet, se kuunteli vain pilliä. Mutta seuraavassa kokeessa ollaan ehkä vähän rennompia molemmat!

 

11.7 Lisätty kuvia kokeesta:

1721546.jpg

Muru palauttaa vesimarkkeerausta

 

1721554.jpg

Muru lähdössä hakuun

 

1721553.jpg

Missähän se koira viipyy?!...

 

1721559.jpg

Kiitos!

 

1721560.jpg

Tuomarin palautetta kuuntelemassa