Onkin taas jo kulunut hetki, kun viimeksi kirjoittelin kuulumisia. Olen ollut tosi paljon töissä pari viime viikkoa ja tehnyt pitkää päivää ja sama meno jatkuu vielä ensi viikollakin. Murun kanssa olen treenannut aivan liian vähän, hieman hirvittää mitä meistä sanotaan nomeleirillä sitten. Saa nyt nähdä mennäänkö sittenkään kokeeseen vielä heinäkuussa...

Lenkillä ollessamme olen tehnyt sellaisia harjoituksia, että annan Murun juosta Fannin kanssa ja yhtäkkiä sanon sen nimen ja pillitän pysähtymään. Se on sujunut aika mukavasti, välillä olen näyttänyt lisäksi käsimerkkiä, että Muru varmasti istuu ja saadaan onnistumisia. Damin kanssa olen treenattu aika vähän, nyt yritän keskittyä tottelevaisuuden saamiseksi täysin hallintaan. Jonkin verran ollaan kokeiltu myös suuntia, aika hyvin meni, mutta en ole varma saako kokeessa näyttää myös kädellä suuntia...Ollaan kyllä jäljessä aikataulusta, mutta ehkäpä taas saisin innostuttua treenaamaan kunnolla...

Kennelliitosta ei ole vielä kuulunut mitään, mutta toisaalta siitä on vasta pari viikkoa, kun Muru kuvattiin eli ehkäpä joskus kuun puolivälissä saadaan tulokset sieltä...