Tiistaina oltiin taas lenkkeilemässä Helenan kanssa. Tällä kertaa mukana oli vain Fanni, kun Luka oli isännän kanssa Salon lähellä jossain saaressa peurajahdissa ja Muru odotteli keskiviikon sorsastusta...

Fannikin kuunteli paljon paremmin kuin yleensä, kun sai olla ainoana koirana lenkillä, varsinkin kun Muru oli kotona eikä siskoa kiusaamassa...

Eilen oltiin sitten Murun kanssa taas sorsastamassa. Aluksi meinasi iskeä epätoivo, kun  kaksi ekaa lampea oli tyhjänä sorsista, mutta kolmannella tärppäsi... Ne kaikki otukset olivat paenneet sinne. Saaliina tällä kertaa 5 heinäsorsaa ja 1 telkkä. Ja taas Muru nautti hommasta ja nouti kaikki hyvin, vaikka telkkä olikin ainoa joka oli kuollut Murun noutaessa sitä lammesta, sorsapirulaiset olivat haavakkoja ja yksi oli aika sinnikäs, Muru joutui tekemään töitä kovasti, että sai sen tuotua mulle asti, kun sorsa pisti vastaan minkä ehti...

Kovasti pikkulikka sai taas kehuja, vaikka emäntä olikin sitä mieltä, että intoa on vielä enemmän kuin taitoa ja ohjattavuus aika heikkoa harjoituksen vähyyden takia. Mutta olen kyllä ylpeä Murmelista!!!!